Vaikka autopaikkojen myynti asunto-osakkeista irrallisina erillisinä osakkeina on tavanomaista, ei edes asuntoja välittäville ammattilaisille ole aina selvää, mitä lakia erillisen autohalli- tai autotalliosakkeen kauppaan tulisi soveltaa. Yhä useammin asuntoja myydään nykyisin myös ilman välittäjää, jolloin erillistä autotalliosakettaan myyvän tai ostamassa olevan itsemyyjän / -ostajan on syytä olla tietoinen, mitä lakia autotalliosakkeen tai autohalliosakkeen kauppaan sovelletaan.

Asunto-osakeyhtiöin asukkaiden käyttöön varatut autopaikat, jotka voivat olla erikseen merkittyjä katettuja tai kattamattomia paikkoja yhtiön piha-alueella, tai sijaita myös rakennusten sisällä autohallissa tai autotalleissa. Hyvin usein autopaikat kuuluvat yhtiön hallintaan ja yhtiö vuokraa autopaikkoja halukkaille maksua eli vuokraa vastaan. Yhtiöjärjestyksessä on myös mahdollista määrätä joko siten, että autopaikan hallinta on liitetty tiettyihin asunto-osakkeisiin, tai siten että autopaikat ovat kokonaan erillisiä autopaikkaosakkeita.

Tilanteet, joissa sovelletaan asuntokauppalakia

Kauppaan sovelletaan asuntokauppalakia siinä tapauksessa, että kysymys on asuntokauppalain 4 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta tilanteesta, jossa yhtiön perustajaosakas taikka elinkeinonharjoittaja muuten myy asunnon otettavaksi käyttöön ensimmäistä kertaa uudisrakentamisen tai uudisrakentamiseen verrattavan korjausrakentamisen jälkeen, ja tässä samassa yhteydessä myy ostajalle myös autotalliosakkeen tai muunlaisen autopaikan hallintaan oikeuttavat erilliset osakkeet.

Asuntokauppalain soveltumisedellytyksen suhteen merkitystä ei ole sillä, tehdäänkö kaupat toisistaan muodollisesti erillisinä ja esimerkiksi erillisillä kauppakirjoilla. Ratkaisevaa on se, liittyvätkö kaupat tosiasiallisesti toisiinsa. Tosiasiallinen yhteys voi ilmetä esimerkiksi niin, että kaupan osapuolet ovat samoja ja kaupat tapahtuvat samanaikaisesti tai lyhyen ajan sisällä toisistaan. Kauppojen yhteys voi ilmetä myös siten, että asunto-osakkeiden kaupan yhteydessä sovitaan samalla, että ostaja saa myöhemmin ostaa autopaikan hallintaan oikeuttavat osakkeet esimerkiksi autotallirakennuksen valmistumisen jälkeen. Tällöin kauppojen ajallisella erollakaan ei lähtökohtaisesti ole merkitystä, vaan merkitystä on asiallisella yhteydellä.

Tilanteet, joissa sovelletaan kauppalakia

Muissa kuin edellä mainituissa tilanteissa tulee sovellettavaksi kauppalaki, joka on irtaimen omaisuuden kauppaa koskeva yleislaki. Mikäli kaupan kohteena siis on esimerkiksi pelkästään autotalliosake ilman edellä selostetun kaltaista yhteyttä uuden asunto-osakkeen kauppaan, tai mikäli kysymys on esimerkiksi käytetyn asunnon kaupasta, autotalliosakkeen kauppaan sovelletaan asuntokauppalain sijaan kauppalakia.

Käytännön merkitystä sovellettavalla lailla on esimerkiksi laadittaessa erillisen autotalliosakkeen kauppakirjaa. Monet asuntokauppaa varten suunnitellut valmiit kauppakirjapohjat eivät välttämättä sovellu sellaisinaan suoraan erillisen autotalliosakkeen kauppaa niiden sisältäessä tavallisesti viittauksia asuntokauppalain säännöksiin. Autotalliosakkeen kaupassa on siis syytä käyttää kauppakirjaa, joka on tehty nimenomaan tätä tarkoitusta varten.

Sovelletaanpa autohalli- ja/tai autotalliosakkeen kauppaan kumpaa tahansa yllä mainitusta laista on syytä kulloisenkin kaupan yhteydessä selvittää kaupan veroseuraamukset. Erityisesti tulee huomioida oman asunnon myyntivoiton verovapaus, jonka kohteena ovat osakkeet, jotka oikeuttavat huoneiston hallintaan, mutta eivät osakkeet, jotka oikeuttavat autopaikan tai autohalli-/ autotallipaikan hallintaan.

 

Jos sinulla heräsi lisäkysymyksiä, varaa aika maksuttomaan oikeudelliseen neuvontaamme, niin jutellaan lisää. Neuvonnassa sivua auttavat kokeneet asunto- ja kiinteistöoikeuteen perehtyneet lakimiehemme.

Varaa aika

 

Jos haluat apua reklamaation laatimiseen tai vastauksen laatimiseen saamaasi reklamaatioon, löydät verkkokaupastamme kiinteähintaiset palvelumme

Tutustu verkkokauppaan

 

Jos halua syventää tietämystäsi, tilaa maksuttomat oppaamme. Virhetilanteita käsitellään oppaan neljännessä osassa.

Lataa opas

Osakkeenomistajan teettämät asuinhuoneiston muutostyöt

Milloin ja millä perusteella Asunto- ja kiinteistökaupan myyjä voi joutua suorittamaan ostajalle korvausta